Get me outta here!

perjantai 19. elokuuta 2016

Törö!

 Noniin, ihan hyviä uutisia! Marja ei ollutkaan lihonnut vaan paksuna.Käytiin sit sairaalassa, mää modernina miehenä jouduin mukaan. Oli kamalaa! Marja huusi kuin syötävä ja vertakin oli vähän kaikkialla. Kyl siinä heikompaa miästä ois hirvittänyt, mut mä vaan pidin Marjaa kädestä ja keskityin hengittään. Kaheksan tuntia myöhemmin meillä oli kaksoset. Aika järkkyä! Marjasta niistä ei sopinut puhua Haisuli1 ja Haisuli2 -nimillä. Ni piti sit miettiä oikeet nimet niille.

Mun ehotus oli Anna, Aarre. Marja ois ehdottanut nössösti Anselmia ja Adalmiinaa. Vähän siinä mietittiin, et ei noi oo tarpeeks persoonallisia meiän kakaroille. Tarvittaisiin vähän lisää särmää ja nykyaikasuutta. Siinä me pyöriteltiin vaihtoehtoja ääneen. Mut, kun Marja sanosi, että Niko vois olla kiva nimi, nin mä tajusin että! Nico! Siinä on tyyliä! Tytöstä tehtiin sit Jessica, ettei jäis veljensä varjoon. Nico Hinneri ja Jessica Hinneri, tervetuloo maailmaan!
 Juu, lapset synty, mut tartti sitä silti pitää ittestäänkin huolta! Lämmin suihku tekee poikaa!
 Emmää mitään vaippoja vaiha, ällöttää sellanen, mut kyl noi mukulat ihan kivoja muuten on. Marja tahtos oikein panostaa kiljukoneiden koppiin. Musta äitiyspakkauksen lootat ois sopineet paremmin sisustukseenki!
 Mut kyl se aikuinenkin seura tekee terää välillä. Tosa on Minna, ihan kiva likka hänkin!
 Marja valitti väsymystä vähän väliä. Ei se varmaan oo syänyt tarpeeksi rautaa ja vitamiineja!
 Meillä oli kova matsi Minnan kanssa pöytäfutiksessa. Mää toki voitin, 5-2!
 Marja sentään on vähän kehittynyt ruuanlaitosa. Salaattia en enää suostuiskaan syömään. Yök semmosii rehuja.
 Ja taas se nukkus! Ei se paljoo muuta teekään, kun hoitaa kaksosia ja käy töissä. Nii ja vähän ruakaa ja huushollaakin sentään joskus muutenki.
 Ei semmosta väsynyttä muijaa oikeen jaksa. Onneks mulla on muutakin seuraa aina välillä. Tääkin Sofia, aika taitava pöytäfutiksessa, hävis mulle vaan 6-4.
 Kattokaa nyt tota astiapaljoutta! Pitäis varmaan kutsuu mummo käymään, ko ei Marja hoida hommiaan. Siinä me syätiin rauhassa aamupalaa,ku se pudotti pommin. Et se on taas raskaana. Toivottavasti se nyt menee yksin synnärille, ei sitä niin nopeen jaksais uuvestaan verisiin tekoihin.
 Harvinainen tilanne! Nukuttiin kaikki. Jostain syystä Marjasta noi kiljumaakarit piti pitää meijän makkarissa. Jompi kumpi huusi vallan! Jessica varmaan parkusi vielä enemmän, kun kerran naispualeinen on.
 Sohva on aika epämukava peti. Mut kyl se ton korvia raastavan metelin voittaa. Marja vielä sitä mieltä, et parkuihin pitää vastata pian. Ei taira Nicosta ja Jessicasta kasvaa koskaan itsenäisiä.

Mut kyl mä vaan niitä rakastan! Mun perhettä. Vähän jännittää jo, et tuleeks seuraavaksi poika vai flikka. Toivottavasti poika. Ei tätä akkavaltaa oikeen kestä!

Mä luulen, et tää oli täs tällä kertaa. Kauheen rankkaa tää vanhemmuus!

Kivaa päivää teille. Muistakaa käyttää kortsuja!
xoxoxo Arska

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Hörskistä!

Terve kansalaiset! Se on nyt kuulkaa niin, että mää menin naimisiin sen Marjan kanssa. Viaraitakin oli joku mut vähän riepo ku Marja kutsu sen ihmejantterinkin häihin. Siis sen hesalaisen. Ovat muka kavereita. Vähän epäilin Marjan makua, mut ei se kokonaan huano voi olla, kun kerran mut valitti!

Marjalla oli joku uus riepu päällä. Vähän väriä ihmettelin ittekseni, ku oli joku musta vaikka naimisiin oltiin menossa. Mut kai Marja oli se verran perinteinen, et aatteli et valkoinen ois neitsyille ja sitähän se ei enää oo.

Mut on se tarkka likka, käski munt vaihtaan vähän juhlavampaa päälle. Ja mää vaihoin, kun on se Marja kuitenkin niin kiva. Ja tomera.
Siinä me lupauruttiin toisillemme. Myötä- ja vastamäissä ja tommosta. Ja sit avattiin baari, vähän kurkun kostuketta viearaillekin joo. Ja kyllä tarttee sanoa, et mullekin maistu. Oli se vaan niin jännä päivä!
Jantteri ei juanut. Se on joku absolusintti. Marjakin oli ihan mehulinjalla. Onkohan se  paksuna???? Nii, tosa kuvassa mä lähetän viestiä porukoille. Et meikäläinen on sit naimisissa. Ne soitti takasin!? Ihme tuhlausta, sanon mää, ku ei se oo halpaa puhua Espanjasta asti. Mut kai ne ol uteliaita?

Mää pelasin vähän pöytäfutista semmosen säpsäkän blondin kanssa, ku Marja näytti vähän naisenkättä mun talolle.
Kylppäriäkin se Marja vähän valtasi. Toi jotain naisten juttuja sinne siis. Pesukone ja kuivausrumpu niitten nimet tais olla.
 Viaraat lähti aikoinaan, jopa se idioottijantteri Hesasta, se kyl ois saanut jättää tulemattaki. No Marja rupes sit mun piänestä pyynnöstä laittaan iltapalaa. Järkytyin kyl niin syvästi! Marja onki huano kokki!
Jep, ihan tosi! Mää sain salaattia hääillalliseksi. Vähemmästäkin sitä on erottu, mut en mää sit kuitenkaan ku oon vähän lääpälläni tohon muiduun.

Kyl se Marja jotenkin tätä kämpän sisustusta muutti. Ton mun  peltipurkkirehun se säästi kuitenkin, sano sitä liikuttavaksi. Musta sen kokkaustaidot on ennemmin liikuttavia. Tai no suoraan sanoen surulliset. Siinä me syötiin sitä _salaattia_ ja Marja kehtas vielä: Arto-kulta, ku mä vaihdoin sun pyynnöstä nimeni, niin voisikko sää vähän siistiä tota kampaustasi? On se hurja akka! Mut mä olin vaa, et ei se kai niin tarkkaa oo. Kuhan muijalla on tukka enemmän ko mulla, niin kaikki on niinko pitääki!
Mut sit oliki jo ihan yöä melkeen ja meillä oli yhteset suunnitelmat! Tiiätte varmaan, mitä hääyöänä kuuluu tehä;)!

Kyl se vaan on hyväkroppanen muija toi Marja! Ja se vaikutti ilahtuneelta, kon olin vähän vetänyt hiuksia kaljuks. Sano, ettei ihan niin paljoo ois tarttenut, mut musta tää kalju on aika sexy. Ja niin kait Marjastakin, ko se veti mut samantiän sänkyyn. GRRRRRRR!
Seuraava aamu alkokin sit mukavasti kahveella! Ei tarttenut ite ees painaa päälle, ko Marja teki senkin! Pojot Marjalle.
Mää siinä söin toista lautasellista jotain ihan sierettävänmakusta piiperrystä ja Marja luki. Ihme lukutoukka. Varmaan ollut hikke koulussakin!
Mää siinä kattelin vähän urheilua ja Marja teki jottain. Vissiin töitä tiatokoneella.
Se oli niin hyväntuulisen näkönen. Hassua vaikka joutus tekeen töitä.
Vaikka kyl mäkin töihin jouruin! Raskaisiin miästentöihin. Ku vessanpönttö rupes vuotaan yks kaks. Onneks oon näin kätevä käsistäni, niin sain sen reerattua nopsaan.

Se sähäkkä blondi tuli vähän käymään, mut aattelin, ettei häirittäis Marjaa nii juteltiin vähän ulkona.

Kyl mä luulen, et sekin tykkää musta, vaikkei sitä oikein näyttänykkään.

Emmä sit tiedä, onko tää avioelämä nii ihmeellistä kuitenkaan. Vaikka Marja on kyl kiva. Etenkin Hinnerinä!

Kyl se vähitellen varmaan oppii talon tavoille. Se Marja siis. Ainakin vähitellen se on oppinu tekeen parempaa ruakaa!
Vähän mua vaan epäilyttää, ko se tuntuu vähän lihonneen. Pitäiskö teettää sillä vähä enemmän kotitöitä, niin pysyis paremmin kuosissa? Vai mikä tohon auttaisi??

Mut semmosta tällä kertaa!
Terveisin Arto, aviomiäs ja isäntä
xoxoxo